29.4.2015

Tästä se lähtee...

...uuden blogin ensimmäinen kirjoitus nimittäin! Jokusen sekunnin murto-osan ajan tämä on uusin blogi koko maailmassa! Kuinka jännittävää.

Kyseessähän ei ole ensimmäinen yritykseni tähän hommaan liittyen, sillä aikoinaan syksyllä 2013 perustin blogin, joka tyssäsi oikeastaan heti alkuunsa. Jonkin aikaa jaksoin postailla melko reippaallakin tahdilla, mutta tuohon aikaan työn alla ollut gradu vei kaiken huomioni, ja jossain vaiheessa huomasin, että hupsista kun tuo bloginrääpäleeni ei saanutkaan ansaitsemaansa jakamatonta huomiota. Lopetin kirjoittamisen suosiolla ja päätin, että jos jossain vaiheessa alkaa tuntua, että elämäntilanteeseen passaa tämä tällainen kirjoittelu, otan ja yritän uudestaan!



Maaliskuussa keinuttiin Thaimaassa Koh Lantalla


Nyt näyttäisi siltä, että kirjoittaminen maistuisi ja motivaatiotakin löytyisi. Ilmassa tietysti leijuu kysymys, että mikä tämä blogi oikein luulee olevansa, ja mitä sillä on tarjota tähän nyt jo valtavaan ja jatkuvasti laajenevaan blogiskeneen. No, vastaus kysymyksiin on yksinkertaisesti, ettei se oikein tiedä itsekään. Hyvinkin useissa ’näin perustat blogin’-ohjeistuksissa lukee, että uudelle blogille pitäisi löytyä (jo hyvin aikaisessa vaiheessa tai jo ennen perustamista) oma teemansa, nichensä, suuntansa ja paikkansa tässä maailmassa, mutta minäpä pyöräytänkin tämän ajattelutavan ihan toisinpäin, ja katson, mihin suuntaan blogi alkaa mennä. Koska asiahan on niin, että sisällöntuottaja tähän blogiin olen minä, ja se minä, joka tällä hetkellä sisältöä tuottaa, tykkää hyvinkin erilaisista asioista kuin esimerkiksi vuosi-pari sitten. Ja se minä, joka mahdollisesti kirjoittaa vuoden-parin päästä, on ihan eri elämäntilanteessa kuin tämä nykyinen meikä. Sitä paitsi pelkään sitä, että liian rajattu alkaa kyllästyttää, koska omalla kohdallani niin tahtoo monesti käydä. Kyseessä on siis sellainen ’vähän kaikenlaista minulta’-blogi, joka muuttuu ja muokkautuu mukanani. En vain halua tehdä mitään pyhää blogilupausta, jossa täten julistaisin blogini käsittelevän aiheita, ja vain ja ainoastaan aiheita a, c, h ja x, sillä muutkin kirjaimet kaipaavat huomiota! Aion siis katsoa ihan rauhassa, mitä tästä tulee.





Toinen asia, joka on ollut vahvana mielessäni blogia perustaessani, on oppiminen. Pääasiallinen tarkoitukseni ei siis niinkään ole opastaa ja neuvoa muita, vaikka sekin tulee varmasti muodossa tai toisessa kuulumaan blogiin, vaan tarkoitusperäni ovat ennemminkin hieman itsekkäätkin. Tässä kohtaa tulet sinä, arvon lukija (hei äiti!), tärkeään asemaan. Koska en ajattele olevani muuta kuin oman elämäni asiantuntija, toivonkin saada tutustua tämän blogin kautta uusiin näkökulmiin, ajattelumalleihin ja vinkkeihin, muiden (omien elämiensä) asiantuntijoiden avulla. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että toivon keskustelua, mielipiteitä, kommentteja ynnä muita liittyen kirjoituksiini, koska haluan tietää. Tietää, mitä muut ajattelevat ja mitä he osaavat. Koska sillä tavalla voi oppia itsekin vaikka ja mitä mahtavaa!


Auringonlasku Miamissa


Ja se on se, mistä meikäläinen tykkää. Nimittäin se, kun tajuat jotain aivan uutta ja tajunnanräjäyttävää, ja sillä samalla sekunnilla irtaudut mielessäsi itsestäsi palataksesi seuraavassa hetkessä kuin uutena ihmisenä takaisin. Olet ehkä kokenutkin tuon tunteen joskus, joko aivan minipienessä tai sitten vaikka suuremmassakin mittakaavassa. Eikä asian tarvitse ole tarvinnut olla sen suurempi tai tärkeämpi kuin silmien rajaaminen, auton öljyjen vaihto tai elämän tarkoituksen löytyminen, mutta olet peruuttamattomasti muuttunut ihminen. Tiesit jotain, mitä et aiemmin tiennyt, osasit jotain, joka aiemmin tuntui mahdottomalta, uskalsit jotain, mikä joskus tuntui pelottavalta.. Ja niin edelleen. Ja kappas, tuossahan tuo blogin aiheen rajaus saattoi tullakin, eli kissarajauksista elämän tarkoitukseen!



Kuva: Pinterest



Vaikka tosissani kirjoittamiseni otankin, vakavaa tämä ei ole. Kaikki, mitä ja mistä kirjoitan, on lähtökohtaisesti omasta näkökulmastani tuotettua, omien kokemusteni ja näkemysteni perusteella prosessoitua höpötystä. Sellaisena sen myös kirjoitan, en yritäkään tuputtaa sitä absoluuttisena totena, eikä sitä sellaisena herraisä kannata ottaakaan. Postausteni teemat ovat siis itselleni läheisiä asioita, liittyen esimerkiksi kauneuteen, tyyliin, hyvinvointiin, sisustukseen, matkusteluun, liikuntaan, ruokaan, hömppään tai diippiin shittiin. Muun muassa. Olkoon blogini sitten se kuuluisa ja jokseenkin epämääräinen lifestyle-blogi. Minähän kun en viitsi sellaisista asioista kirjoittaa, joista en tiedä hölkäsen pöläystä. Sen takia kirjoitankin siitä, mikä tuntuu läheiseltä ja tärkeältä. Sellaiselta omalta.

Niin, ja kirjoittaminen on vain yksi tämän blogin muoto, sillä videoiden tekeminen kiinnostaa myös kovasti. Tekninen puoli pitää vain saada ensin haltuun, ennen kuin ryhdyn mitään julkaisemaan, mutta tällaista olisi ainakin jossakin vaiheessa luvassa. Tulen muokkailemaan myös pikkuhiljaa blogin ulkoasua, kunhan ehdin ensin opetella kunnon koodariksi, joten tämä ei jää tähän!


Mahtavaa, kun jaksoit lukea höpötyksiäni tänne asti! Terkkuja tutuille!



Ensi kertaan!

x Laura