26.5.2015

Tanssin, siis olen

Rakastan tanssimista. Se on asia, jota teen eniten kun olen yksikseni: laitan musiikin täysille ja heilun sen mukana menemään. No okei, teen sitä kyllä vähän vaikka ja missä muutenkin.. Yksi lempparifiiliksistä on kuitenkin silloin, kun katsahdan kelloon ja tajuan, että oho hups, taas tunti mennä lennähti uppoutuessani täydellisesti musiikkiin ja liikkeeseen, unohtaen kaiken muun ympärillä olevan, kuten ajan ja paikan. Kuinka terapeuttista onkaan, kun pääsee täysin musiikkiin sisälle ja antaa kropan tehdä tehtävänsä rajoittamatta sen menemisiä ja tekemisiä. Tanssi on se keino, jonka avulla murheet muuttavat muotoaan liike-energiaksi ja purkautuvat pois suunnaten kohti paikkaa, josta minulla ei oikein ole sen kummempaa tietoa. Riemulla ei ole rajaa, kun liike moninkertaistaa sen voiman. Baariinkin menen oikeastaan ainoastaan tanssimaan, ja minua onkin aika turha yrittää saada pois sieltä tanssilattialta. Onneksi monet ystävistäni tykkäävät tanssia yhtä paljon kuin minä, ja loput ymmärtävät sen, että kun Lauran kanssa mennään ulos, kengät kannattaa valita sen mukaan että jaksaa bailata koko yön.




’Virallinen’ tanssin harrastaminen on jäänyt kohdallani aika vähäiseksi. Opiskeluaikanani kävin erään tanssikoulun ja yliopistoni yhteistyössä järjestämällä tanssikurssilla, jolla tutustuimme erilaisiin tanssin lajeihin, kuten esim. hiphopiin, balettiin, nykytanssiin ja jopa bollywoodiin. Sen lisäksi puolisentoista vuotta sitten aloitin aikuisbaletin vara-siskoni (eli veljeni vaimokkeen) houkuttelemana. Näillä tunneilla käydessäni tuntemukseni siitä, että koreografinen tanssi ei ole sitten yhtään mun juttu, on vain vahvistunut. Koreografiaa harjoitellessa keskittymiseni menee nimittäin aivan liikaa uusien liikkeiden tekniikan pikkutarkkaan syynäämiseen, ja se tanssin olennaisin osa eli fiilis jää vajaaksi. Koska sitä se tanssi minulle on, tunnetila joka purkautuu liikkeenä. Oon nimittäin vähän sellainen tyyppi, että kun jostakin asiasta tykkään, haluan tehdä sitä vimpan päälle. Jos menen tanssitunnille, siellä myös sitten viilataan niitä askeleita ja käden asentoja, ja sitten ahdistaa kun ohjaaja haluaa nähdä hyppyjä ja korjaa liikkeitä. Kotona kun kukaan ei ole neuvomassa, liikkeet saavat tulla just niin kuin ne haluavat tulla. Menen siis tunne edellä ja tekniikka vähän sinnepäin (haha, story of my life).




Samoihin aikoihin tanssikurssin kanssa ystäväni houkutteli minua tankotanssitunneille. Tuolloin laji oli vielä melko uusi juttu Suomessa, ja ensimmäinen ajatus oli, että enkaimäänytmihinkäänstrippaamaanlähde. Onneksi ystävä painosti ja oma uteliaisuus voitti, ja päätin lähteä kokeilemaan tuota mysteerilajia. Voi, se tunne ensimmäisellä tunnilla kun katsoit tanko-ohjaajaa, joka näytti erilaisia otteita ja pyörähdyksiä ja pitoja! Enhän minä nyt tuohon pysty, mietin kun tartuin ensi kertaa kylmään tankoon. Pystyinpäs, ja siitä hetkestä lähtien tiesin, että nyt SE laji on löytynyt. Nykyään naurattaa tuo strippaus-ajatus, sillä vaikka vähissä vaatteissa tangolla hillutaankin, seksikkyys ei naama punaisena hikipäänä koivet mustelmilla välttämättä ihan ensimmäisenä ole mielessä. Valitettavasti tankoilu oli vähän turhan kallis harrastus opiskelija-Lauralle, joten lopetin ensimmäisen kurssin jälkeen, ja voi että se jäi kaivelemaan! Haaveilin lajin jatkamisesta vuosia, kunnes vihdoin viime elokuussa pääsin takaisin tangolle. Meidän välillä aikoinaan kipinöinyt kemia oli tauosta huolimatta vieläkin siinä, eikä loppua näy!


Kuva: Pinterest


Lajissa minua kiehtoo eniten se ah, niin ihana tekniikan, voiman ja ilmaisun yhdistelmä, jatkuva itsensä ja pelon ylittäminen (ensimmäinen kerta parin metrin korkeudessa taikka pää alaspäin tangolla ei nimittäin ollut meikäläiselle mitään helppoa kauraa), kehityksen näkeminen ja luottamuksen kasvaminen omiin tekemisiin. Tässä lajissa oikea tekniikka on ehdottomasti opeteltava ensin, sillä ilman sitä tangolla on melkoisen hankala pysyä, ja toisekseen sen puuttuessa ei ilmaisuakaan voi kamalasti olla. Voima ja kehonhallinta lisääntyvät, joiden avulla luodaan puolestaan se sulava silta tekniikasta tanssillisuuteen. Jatkuvat ahaa-elämykset, onnistumisen tunteet, ylpeys saavutuksista… En ole keksinyt yhtään ainoaa miinuspuolta lajista. Paitsi no ehkä juuri se, joka tulee esille kelien lämmetessä, eli silloin kun mustelmat ja nirhaumat jaloissa ja käsivarsissa paljastuvat pitkien vaatteiden alta. Mutta ne ovat merkkejä tekemisen meiningistä, joten sekään ei haittaa oikeastaan yhtään.


Paritanssia Kaisun kanssa Miamissa

Lajiin liittyvä vähäpukeisuus voi olla monelle melkoinen turn off. Ulkonäöllä on loppuviimein hyvinkin vähän tekemistä tämän lajin kanssa. On ollut jännä huomata, kuinka nopeasti sitä tottuu olemaan ”alusvaatteisillaan” muiden ihmisten edessä. Tai no eihän sitä kenenkään edessä olla, kaikki kun keskittyvät omiin tekemisiinsä, eikä sitä aikaa jää juuri tuijotella muita ihmisiä. Ja silloin kun katsotaan, halutaan nähdä mitä toinen tekee kun sai liikkeen onnistumaan. Ensimmäisillä kerroilla, kun vaatteet pyydettiin riisumaan ja seisoin siinä tangon vieressä pikkuisessa topissa ja minishortseissa itseäni automaattisesti hieman peitellen, oli hurjan ahdistava olo. Tuntui, että kaikki tuijottaa, ja omaa kuvaa oli hankala katsoa peilistä, sillä silloinhan näki sen minkä muutkin. Lajia ei kuitenkaan kamalan pitkälle voi pitkissä vaatteissa harrastaa, joten oli vain purtava hammasta ja totuttava epämukavaan oloon. Onneksi tunteeseen tottui ja ahdistus häipyi todella nopeasti, ja nykyään asiaa ei edes mieti. Huomaan myös olevani "siviilissäkin" todella paljon lempeämpi omaa kehoani kohtaan. Tämä minun kroppani, joka juuri tällaisenaan pystyy melkoisiin temppuihin, joka jaksaa aina vain vähän enemmän ja paremmin, joka vääntyy mitä ihmeellisimpiin asentoihin, joka on kohdannut haasteet ja omistajansakin ihmeeksi ylittänyt ne mennen tullen ja palatessa, ja joka tulee jatkossakin tottelemaan ja tekemään nöyränä mitä pyydetään, on oikeastaan aika mieletön pakkaus


Kaaso tanssihäröili häissä
Kuva: Kuokkavieraat

Summa summarum, suosittelen siis vilpittömän lämpimästi (suorastaan vaadin) lajiin tutustumista, sillä se on parhautta. Onko teillä tullut vastaan yhtä suuria tunteita aiheuttavaa lajia? Mistä lajista voisitte jauhaa loputtomasti aiheeseen jo lopen kyllästyneille kavereillenne?


Ensi kertaan!

x Laura



20.5.2015

Uskotko energiaan?

Mää uskon, nimittäin siihen ihmeelliseen ihmisessä olevaan ja ihmisestä huokuvaan energiaan. 




Tiedätkö sen tunteen, kun töiden jälkeen tulet superväsyneenä töistä kotiin ja haluat äksänä makoilla sohvalla ja olla vaan? Kaveri soittaa, että haluaa tulla kahville, johon vastahakoisena myönnyt, vaikka telkkarista olisi just alkanut se uusi huippuhyvä aivot narikkaan -realitysarja. Kohta ovikello soi, ja kaveri työntyy sisään innosta uhkuen, hihkuen ja nauraen. Ei saakeli nyt tällaista, ajattelet ja katsot kaihoten sohvaa ja sen kädensijalla lojuvaa vilttiä. Huokaus. Keität kahvit ja istut pöytään kuuntelemaan iloisesti höpöttävää kaveria, koska itselläsi ei hirveästi asiaa tunnu olevan. Hetken kuluttua huomaat nauravasi jutulle. Sitten keskusteletkin vilkkaasti elehtien. Pian naurat kaksin kerroin kyyneleet poskilla jollekin jutulle. Tajuat lisääväsi pökköä pesään jatkamalla aivonta juttua aivan liian pitkälle. Kohta oletkin jo siirtynyt suunnittelemaan tulevan kesän juttuja, uutta ruokavaliota, tehnyt aarrekartan, ratkaissut lapsuutesi traumat ja keksinyt elämän tarkoituksen. Ei häivähdystäkään siitä nuutuneesta olotilasta, joka vaani nurkissa aiemmin.





Tuo on se energia mitä tarkoitan. Se kummallinen, toisessa ihmisessä väreilevä voima, joka tilaisuuden saadessaan resonoi omissakin sisuskaluissa.

Se on mahtava asia kokea. Eikä siihen tarvita edes fyysistä läsnäoloa, tarvitaan vain sopiva energianlähde. Esimerkkinä toimii paras ystäväni Helena. Tunnetaanko me toisemme vain niin hyvin vai onko hän vain äärimmäisen empaattinen ja tunneherkkä ihminen? Tiedä häntä, luultavasti molempia. Mutta ollessani suuren murheen murtamana, hän sai minut nauramaan ääneen, ja vielä puhelimen välityksellä. Ja voin kertoa, ettei se ollut mikään helppo tehtävä, mutta sitäkin kunnioitettavampi suoritus se! Se on myös yksi tärkeimmistä muistoistani.


Energianlähde <3


On myös hienoa tajuta olevansa se energianlähde. Pystyä omalla olemuksellaan muuttamaan toisen ihmisen päivän tai edes yhden häviävän lyhyen hetken paremmaksi. Eikä se edes ole kamalan vaikeaa! Liike lähtee lantiosta, energia pääkopasta. Ai miten hieno, feel free to quote me! Anyway. Kaikki meistä huokuu jonkinlaista energiaa, mutta itse voi säädellä sen, minkä laatuista tuo energia on. Asenne kuntoon, niin johan se hyvä energia syöksyy aivan vallan yli äyräiden. Toki joillekin se on helpompaa, jos muutenkin sattuu olemaan positiivinen tyyppi. Mutta olen sitä mieltä, että se on loppuviimein tapa, jonka voi ihan hyvin opetella samalla tavalla kuin vaikka käsien pesun vessareissun jälkeen tai tavaroiden laiton takaisin omalle paikalleen (mikä mun muuten pitäisikin opetella..).





Menipäs tämä nyt vähän diipiksi. Mutta mitäpä se haittaa, ei yhtään mitään! Tällaisia ajatuksia täällä, entä siellä?

Ensi kertaan!


x Laura

13.5.2015

New York City, baby

Koska esittelypostauksessani ylistin mielestäni maailman ihaninta kaupunkia eli New York Cityä, ajattelin omistaa ihan oman kirjoituksen pelkästään tuolle ehdottoman rakkauteni kohteelle. Yli kahdeksan miljoonaa ihmistä tungettuna pienelle saarelle, jonka rakennukset nousevat toinen toistaan korkeammalle, ja jonka ihmismassaan sulautuu, mutta silti sitä on aivan erillään muista. Muodin, kulttuurin ja talouselämän pääpaikka, optimistin mekka, pessimistin kehto, realistin saavuttamaton unelma, opportunistin paratiisi… Se on kaikille kaikkea, muttei kenenkään oma. Ymmärrättehän, kun puhun kaupungin fiiliksestä? Minulle se on se sille kaupungille ominainen tunne itsessäni, kun menen johonkin ennalta tuttuun tai tuntemattomaan paikkaan. Missään muussa kaupungissa tuo tunne ei ole ollut olemassa niin vahvana kuin NYC:ssä. Jos olisin tarpeeksi rohkea ja tililtä löytyisi tarpeeksi rahaa, lähtisin varmasti joksikin aikaa kaupunkiin asumaan. Lopullisesti en tahtoisi maahan päätyä, koska Suomi on rakas ja koti, mutta muutama aika kaupungissa olisi älyttömän hienoa!



Greenwich Village on lempparialueitani kaupungissa


Kaupungin kokeminenhan lähtee oikeastaan siitä, kun koneen kapteeni ilmoittaa alkavansa laskeutua jollekin kaupungin läheisyydessä sijaitsevasta kolmesta lentokentästä, jolloin alat silmä kovana tuijottaa lentokoneen pikkuriikkisestä ikkunasta, näkyisiköhän sieltä vaikka Empire State Building, Vapaudenpatsas, BMW-sillat tai jokuihanmikätahansamuu tuttu rakennelma. Ja niitähän näkyy vaikka kuinka monta. Kun vihdoin koneen renkaat koskettavat maata, tajuat, että täällä sitä ollaan, ja että ei helekkari kuinka siistiä! Sisääntulotarkastukseen saattaa mennä tovi jos toinenkin, mutta jos on onnekas, pääsee muutamassa hetkessä höpöttelemään lentokenttäviranomaisten kanssa, jotka tuntuvat olevan järkiään kaikki melko lupsakkaa sakkia. Jenkkilään mennessä ainakin jokainen meikäläisen kohdalle osunut virkailija on ollut erittäin hauska tai inhottavimmillaankin vain virallisen ystävällinen, ja kuvat ja sormenjäljet on otettu leppoisasti jutustellen ja pohtien, mitenkäs tämä oudonnäköinen sukunimi nyt sitten lausutaankaan oikeaoppisesti. Ei muuta kuin laukkuja hakemaan, keltaista taksia huitomaan ja kaupunkia kohti!


Carrien katu
(kuvattu 66 Perry Streetillä, joka muuten ei oikeasti
sijaitse Upper East Sidella, vaan West Villagessa)


Majoituspaikkakin löytyy, ja pienen virkistäytymishetken jälkeen (=suihku ja sen jälkeinen älytön meikki-, tukka- ja vaatekriiseily, koska kyseessähän on ensitapaaminen tai vähintäänkin kauan kaivattu jälleennäkeminen unelmiesi kaupungin kanssa, eikä ihan persiiltä näyttävänä tahtoisi toista kohdata) astut ulos kadulle ja yrität sisään hengittämällä vetää mahdollisimman paljon kaupunkia sisääsi. Tutustut hetken metrokarttaan, jolloin tajuat, että tämähän on aika yksinkertaista, jopa sinulle! Haluat ensitöiksesi käydä käppäilemässä mielettömän ihanassa Keskuspuistossa, jonne suuntaatkin metrolla. Siinä vaiheessa tajuat sen, että metrokartta ei kerro sitä, kuinka paljon aikaa maan alla matkustamiseen menee. Noh, ei sillä niin väliä, sillä takaisin voi vaikka kävellä sen muutaman kymmenen (sata) korttelinväliä ja samalla ihastella kaupungin meininkiä.


Central Park alkukeväästä, juuri ennen värien saapumista


Keskuspuistossa kävellessäsi muistat, että jossakin missähän lie blogissa varoitettiin, ettei niille hullun kalliille ja ihan turhille pyöräkärrykiertoajeluille-hömpötyksille kannata mennä kuuntelemaan, mikä TV-sarja kuvattiin missäkin, kuka julkkis on kävellyt mistäkin ja missä rakennuksessa rikkaat ja vielä rikkaammat ihmiset asuu. Ellei sitä sitten sellaista oikein kovasti halua. Sen sijaan otatkin suunnitelmaksi jakaa Keskuspuiston tutkimisen vaikka kahdelle, tai jopa kolmelle päivälle, pistää lenkkarit tai muut mukavat kengät jalkaan, pistää töppöstä reippaasti toisen eteen ja kuljailla vaan ympäriinsä tuossa ihanassa vehreyden keitaassa (joka se on varsinkin keväällä ja kesällä). Toinen vaihtoehto on se, että vuokraat pyörän ja ajelet ympäriinsä hurjana viuhottaen. Mutta siinä tapauksessa se täytyy ottaa huomioon, että pyörällä saa ajella vain niille merkityillä, isommilla teillä, koko puisto ja sen pienemmät polut eivät siis ole avoimia pyöräilijöille (korjatkaa, jos olen väärässä, mutta näin ainakin muistelisin, pyörällä kun en vielä ole tuolla ajellut). Puistossa on vaikka minkälaista aktiviteettia tarjolla, johon voi itse osallistua tai seurata vaikka vierestä. Sieltä löytyy kentät vähän jokaiselle pallopelille, nurmikkoa ja kalliota yleiselle hengailulle tai vaikka piknikille, eläintarha, tekojärviä, siltoja ja ihan kaikkea muuta semmoista ihanaa. Ehdoton, ehdoton paikka viettää mahdollisimman paljon aikaa tuossa kaupungissa.


By day..


Jossain vaiheessa matkaa tulee se ongelma, kun raha alkaa poltella lompakossa. Pakko päästä shoppailemaan! Siihenhän kaupungissa on tunnetusti rajattomat, ja siis tarkoitan rajattomat mahdollisuudet. Olit sitten isommalla tai pienemmällä budjetilla liikenteessä, kaikille löytyy kaikkea. 5th Avenue, SoHo, East Village ja Meatpacking District… näin muutaman mainitakseni. Paikallisten kauhu, turistien must see Times Square on ympäröity monella suurella liikkeellä, joista muutamassa tykkään käydä shoppailemassa, kuten valtavan kokoisessa Forever 21:ssa sekä hyvin usean dollarin allekirjoittaneelta tienanneessa M.A.C:in liikkeessä. Myös toinen paheiden paikka on lähellä sijaitseva Sephora, josta ei vaan voi lähteä tyhjin käsin pois! Pakollinen turistikuva on tietysti myös otettava aukion punaisilla portailla, mieluiten illalla pimeässä. Onhan se aika överi paikka, mutta joku oma viehätyksensä siinä on, vaikka turistia turistin viereen tunkeutuukin.  WTC:n vieressä oleva Century 21 on shoppailijan pakko katsastaa, vaikka itse en niin tykkääkään puljun kirpputorimaisesta meiningistä. Siitä huolimatta sieltä on kotiutettu niin aurinkolaseja, meikkejä kuin laukkujakin (ne kun ovat suht siististi siellä aseteltuna) superhyvillä hinnoilla. Kenkiä ja varsinkaan vaatteita en siellä koskaan jaksa katsella, ne kun ovat aivan sikin sokin asiakkaiden jäljiltä. Mutta jos jaksaa kaivella, sieltä voi tulla vastaan ihan hurjia löytöjä! Jos jaksaa ja viitsii ja rahaa vielä löytyy, Manhattanilta voi lähteä esimerkiksi Woodbury Common outlet-paratiisiin tunnin ajomatkan päähän. Kompleksi kuuluu Simon-outlettien ketjuun, joita löytyy ympäri Amerikkaa. Voit ladata puhelimeesi jopa Simonin sovelluksen, josta löydät kaikki outletit ja niiden pohjapiirustukset kauppoineen, vessoineen, ruokapaikkoineen jne. Helpoksi tehty tämä rahan tuhlaaminen pienelle ihmiselle!



...by night


Joitakin saattaa askarruttaa kaupungin turvallisuus. Täytyy rehellisesti sanoa, että kaupunki ei ole koskaan tuntunut vaaralliselta. Esimerkiksi Pariisissa olo on tuntunut ajoittain paljon turvattomammalta, ja siellä myös puhelimeni vietiin metrossa. Järjen käyttö on sallittu missä päin tahansa liikkuu, enkä välttämättä niitä ihan vaarallisimpia kaupunginosia lähtisi missään maankolkassa tutkimaan. Ole siellä, missä on ihmisiä. Taskuvarkaat on asia erikseen, mutta mitä enemmän ihmisiä, sitä pienemmällä todennäköisyydellä sinua tullaan ryöstämään tai mukiloimaan tai muuten kaltoin kohtelemaan. Missä muita silmäpareja ei liiemmälti ole, siellähän ne pahimmat rötöstelyt tehdään. Kulje mahdollisimman paljon kaverin kanssa, koko kassaa ei kannata kuljettaa mukana, passi kannattaa jättää säilöön hotellille, arvotavarat pois näkyvistä, ja niin edelleen. Kyllä te tiedätte!





Voi että, voisin höpöttää tuosta paikasta vaikka hamaan loppuun saakka, mutta tässä nyt muutamia kokemuksiani ja vinkkejäni liittyen kaupunkiin. Paikastahan löytyy ihan älyttömästi nähtävää ja koettavaa, ja vieläkin enemmän silloin, jos käyntiä ei rajoita pelkästään Manhattanille. Siellä on muutama muukin borough tarjolla! Brooklyn on Manhattanin lisäksi ainoa kaupunginosa, johon olen osittain tutustunut, eli seuraaville reissuille on onneksi vielä vaikka kuinka paljon tutkittavaa.

Jos haluatte lisää vinkkejä tai muuta tietoa liittyen tuohon sanoinkuvaamattoman ihanaan kaupunkiin, niin pistäkäähän kysyen! Minä haluaisin kuulla teiltä HC-NYC-tietäjiltä, että mikä on teidän mielestänne ehdottomasti SE juttu, mitä kaupungissa täytyy tehdä, siis sellainen bucket-list-tyyppinen juttu. Ihanaa kun höpöttelyt jaksoivat kiinnostaa! 


Ensi kertaan!

x Laura


11.5.2015

Tuparit




Huhhei mikä viikonloppu, ei voi muuta sanoa kuin että hitsi mulla on hauskoja ystäviä! Tällä naurun määrällä tuli varmasti tienattua viikonlopun aikana muutama elinvuosi lisää. Kahdeksan naisen voimalla juhlistimme siis lauantaina uutta kotiani, joka täyttyi kuplivasta jutustelusta, naurusta ja myöskin juomasta. Vaikka hieman hermoilinkin tarjottavien suhteen, taisivat suunnitelmani kerrankin osua oikeaan, sen verran vauhdilla mätöt nimittäin katosivat parempiin suihin. Suurkiitos ihanille apukokki-Riinalle sekä apu-apukokki-Aijalle! Boolista olin itse täysin vastuussa, ja sen suomalla vallantunteella heittelinkin huoletta vapaalla kädellä erilaisia litkuja astiaan. Toisella kierroksella boolintekijä oli kuulemma hieman äkäisemmällä tuulella... Boolin koristeina toimivat tuoreet mansikat ja limelohkot, booliastian roolissa oli jättikokoinen purnukka.







You know what they say, when in doubt, go for Mexican food. Tarjolla oli siis yksinkertaisesti uuninachoja, guacamolea ja vihersalaattia, ja kyllä oli hyvää! Ruokaisat nachot maistuivat syntisen hyvälle ja pitivät kylläisenä pilkun jälkeiseen pizzaan asti. Koska reseptien tarkat mitat hermostuttavat minua, tapaan heitellä aineksia summassa yhteen, joten tässä on nachojen suurinpiirtein-resepti:

- Muutama sata grammaa maissilastuja (suolattuja tai ei-suolattuja, itse sekoitin molempia)
- 700 g jauhelihaa
- 2 pussia taco-maustetta
- Sietokyvyn mukaan cayanne-pippuria
- Mitä tahansa muita mausteita, joista satut tykkäämään tai mitä kaapista löytyy (minulta löytyi esim. soijakastiketta, grillausmaustetta, valkosipulisuolaa ja mustapippuria)
- Muutama desi vettä
- 2,5 pakettia cheddar-juustoa siivuina (kunnon rasvaista kamaa, vähärasvainen kun ei sula kunnolla uunissa)

Lämmitä uuni n. 180 asteeseen. Paista jauheliha ja heitä mausteet joukkoon. Lisää vesi ja muhita (on on ihan oikea kokkaustermi!) mössöä pannulla muutama minuutti. Vettä jauhelihan seassa pitäisi olla suht reilusti, jotta nestettä pääsee imeytymään maissilastuihin. Levitä nachot uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Tykkään sekoittaa sekä suolaisia että suolattomia maissilastuja, jotta suolaa on tarpeeksi, muttei liikaa. Lusikoin ensin yleensä jonkin verran mausteista nestettä jauhelihan seasta nachojen päälle, jotta lastut pääsevät kunnolla maustumaan ja pehmenemään uunissa. Levitä sen jälkeen jauheliha ja loput nesteestä nachojen päälle. Asettele lopuksi cheddar-juustosiivut päällimmäiseksi, iske muutamaksi minuutiksi uuniin (kunnes juusto on sulanut) ja tarjoile heti. Itsetehtyä guacamolea kylkeen ja olo on kuin Meksikossa konsanaan! 

Namnam, herkkua oli! Booliastia tyhjeni myös vauhdikkaasti

Tietysti myös lauantaista Suomi-Slovakia-ottelua piti seurata, mutta koska en omista telkkaria, jouduimme tyytymään hieman pienempään ruutuun. Puhelimen näytöltä melkein näimmekin, missäpäin kaukaloa kiekko liikkui, ja viimeistään Mertarannan selostuksen avulla tajusimme, että nyt se maali tuli! Ruudun koosta (tai sen puutteesta) huolimatta voitto tuli kotiin ja juhlatunnelma kohosi entisestään.


Kisastudio vaaterekin alla..

Kaiken kaikkiaan oli aivan hullun ihana ja hauska ilta, ja tällaisten kokoontumisten jälkeen varsinkin harmittaa vietävästi, kun niin moni ystävistä asuu niin kaukana. Seuraavaa kertaa odotellessa siis! Sydämeni on tulvillaan kauniita sanoja, kiitos rakkaille osallistumisesta <3


Illan auringonlasku oli mielettömän upea


Ensi kertaan!

x Laura


8.5.2015

Se olen minä, Laura!


Koska se on kohteliasta, pitäähän minun esitellä vähän itseäni! Muistatteko kun pienenä kaverikirjat olivat sitä kuuminta hottia? Koska tykkäsin silloin niin kamalasti täytellä kavereiden kirjoja, ajattelin nyt vähän samassa hengessä vastata muutamaan kysymykseen, jotta pääsisitte vähän lähemmin kiinni tämän bloggaajatädin sielunelämään. Pidemmittä puheitta, Q&A a'la Carry on, Elli, olkaatte hyvä:




Q: Nimi? Lempinimet?
A: Laura on aito ja alkuperäinen nimi. Toisen nimen mukaan Elliksi mua kutsuu parhaat kaverit, ja siitä tulee myös blogini nimi. Lisäksi joskus on kutsuttu Lareksi, Lateksi, Larssoniksi, Larpaksi, Esimieheksi, Laalaksi jamitänäitänyoli… Rakas lapsi taidan olla!

Q: Ikä?
A: 27 vuotta vielä muutaman hetken ajan

Q: Harrastukset?
A: Mun harrastaminen menee täysin vuodenaikojen mukaan. Kesäisin oon laiskimmillani esimerkiksi kuntoilun suhteen, sillä silloinhan on kaikkea muuta älyttömän kivaa tekemistä kuin hikoilla possuna sisätiloissa salilla! Syksyn hämärätyvissä illoissa onkin sitten ihana käydä juoksulenkillä, keväisessä auringonpaisteessa samoten. Talvella siirryn täysin sisätiloissa tapahtuvan liikunnan pariin, eli menen kiltisti sinne salille, vaikkei se ihan lemppareinta puuhaa olekaan. Viime kesänä löysin uudestaan muutama vuosi sitten aloitetun ja lopetetun tankotanssin, ja tällä hetkellä se on mulle ihan ykköshommaa. Sitten käyn myös baletissa, jonka tunteja järjestetään syksystä keväälle. Epäliikunnallisista asioista tykkään eniten lukea ja tietysti somettaa.

Q: Silmien väri?
A: Vihertävänruskea

Q: Lempiväri?
A: Lemppariväri vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Pimeinä vuodenaikoina tummemmat jalokivivärit ja murretummat sävyt viehättävät, valon saapuessa toimivat sitten pastellit. Musta ja valkoinen kuitenkin vuodenajasta riippumatta, oranssi ei ikinä. Hyi. [Edit: tarkkaavainen ja vaatekaappini sisällön tunteva lukija huomautti siitä, että olen omistanut paidan, jossa on oranssia. Lisäksi reissukassini logo on myös oranssi. Syvät pahoitteluni epätarkasta ilmaisusta värin käyttöön liittyen.]

Q: Lempieläin?
A: Kissa!! Minä RAKASTAN kissoja, olen Facebookissa EVK:n eli Eläinvideokerhon (terkkuja!!) kissavideoiden ja –kuvien sarjatykkääjä! Ihania eläimiä nuo laiskat, itsenäiset, itsekkäät kaunottaret, jotka kehräävät vain silloin, kun ne oikeasti tykkäävät. Ihailtava elämänasenne, koska ei ole pakko jos ei tahdo! Niin, ja tietysti kummikoirani staffiherra Eddy on myös ihan paras.





Q: Lempiruoka?
A: Italian suuntaan lähtee tämä vastaus, sillä pasta (ja pizza!) on parasta. Mutta toisaalta rakastan myös meksikolaista. Ja kreikkalaista. Ja thai-ruokaa! Olin ennen ihan älyttömän nirso syömäri, mutta onneksi kasvoin siinä suhteessa aikuiseksi, ja nykyään menevät niin keitetyt vihannekset, sinihomejuusto kuin keittoruuatkin.

Q: Lempikirja?
A: Tähän on hankala valita yhtä ja ainoaa, koska olen melko lailla kirjojen suurkuluttaja. Välillä kuluvat dekkarit, välillä romanssilällyt, välillä klassikot, joskus elämänkerrat, historialliset draamat, ja niin edelleen. Harry Potterit on tietysti parhaimmistoa. Niin taidokkaasti kirjoitettu kirjasarja (ja itselleni erittäin tärkeä juttu, mielettömät suomennokset!!), joka antaa hyvin monen ikäiselle lukijalle jotain, on monitasoinen, täynnä oivalluksia, mielikuvitusta ja juonta ja juonenkäänteitä. Viimeinen osa kietoo edellisissä kirjoissa esiintyviä asioita yhteen niin hienolla tavalla, että henki salpautuu joka ikinen kerta. Lukemieni kirjojen hierarkiassa ehdottomasti kärkikahinoissa. Jos yksittäinen kirja pitäisi valita, sen täytyisi olla vanhemman herra Dumasin Monte Criston kreivi. Tarinassa on jotain hirvittävän sydäntäsärkevää ja ristiriitaista. Se kyseenalaistaa lukijan moraalin ja arvot, sillä vaikka päähenkilö saa lukijan sympatian täysin osakseen, tulee väkisinkin mietittyä, onko se kosto kuitenkaan oikein. Mahtava klassikko, jonka todellakin suosittelen joka iikan lukemaan. Tähän kuuluisi vaikka monta muutakin, kuten esimerkiksi Waltarin Sinuhe ja melko uusi tuttavuus eli Coelhon Alkemisti, mutta ei tehdä tästä postauksesta tämän enempää kirja-arvostelua, vaan jatketaan eteenpäin. Hauska itsekin huomata, että näköjään hahmojen kasvutarinat kiehtovat! Ps. Lukemisen arvoisia kirjoja saa ehdottaa!

Q: Lempimusiikki?
A: Tähän saisi vähintään yhtä pitkän vastauksen kuin edelliseen kysymykseen, mutta kuitenkin yritetään pitäytyä lyhyessä. Mulle rakkain artisti on Beyoncé. Kyllä, olen nyt tullut julkisesti ulos Beyoncé-kaapista. Olen fani, big time. Tyyppi on vaan yksinkertaisesti jäätävän lahjakas laulaja ja tanssija, siitä ei pääse mihinkään. Nainen on luonnonvoima ja voimaannuttaja, ja lisäksi pitänyt julkisuuskuvansa just oikeanlaisena. Muut melkein samalle viivalle pääsevät laulajat ovat Britannian kolme A:ta, eli Amy, Aimée (tutummin Duffy) ja Adele. Sielun syvimpiäkin sopukoita hivelevät biisit, mielettömän upeat äänet ja niiden taitava käyttö sekä yleinen habitus (paitsi no ehkä Amyllä). Bändeistä puhuttaessa lemppareimmat ovat Coldplay ja Mumford & Sons. The one, the only Michael Jackson, maagisen melankolinen Lana del Ray ja tuo häpeilemättömän räävittömän raivostuttava sanamestari Nicki Minaj on myös mainittava. Suomimusiikkia en juurikaan kuuntele, mutta viimeisimmän Vain elämää-kauden jälkeen löydetyn Paula Vesalan levyä odotan äärimmäisellä mielenkiinnolla. Mikä nainen! Niin, ja nämähän ovat siis periaatteella including but not limited to. Fiilis se on, jonka mukaan musiikki valitaan, mutta hyvin monesti fiilis kääntyy näihin tyyppeihin. Ja hups kuinka pitkä vastaus taas!

Q: Lempikaupunki?
A: Helppo! Se on ehdottomasti New York City, baby. Tunnelma siellä on jotain niin ainutlaatuista, jota ei voi sanoilla kuvata vaan se on itse koettava. Kolme kertaa olen päässyt kaupunkiin matkustamaan, ja joka ikinen kerta se samainen tunnelma on saanut aikaan syviä huokauksia ja onnen tunteita. Ei mikään muu kaupunki vielä tähän mennessä ole saanut itsessäni aikaa sellaista värinää ja helinää sisimmissä saakka.





Q: Asia, josta en pidä
A: Epärehellisyys.

Q: Motto?
A: Asiat menevät just niin kuin niiden pitää mennä. Ei varmasti tarvitse selittää, melkoisen itsestään selvää. Okei on mulla toinenkin motto: jos se on minulle tarkoitettu, se tulee alessa vastaan. Ostan todella harvoin esimerkiksi vaatteita normaalihinnoin. Jos näen jonkun sydämentykytyksiä aiheuttavan vaate- tai kenkäkappaleen, lausun mielessäni tuon mantran ja jään odottamaan. Uskomattoman usein odotus palkitaan, ja pääsen kotiuttamaan himoitsemani tuotteen joitakin viikkoja taikka kuukausia myöhemmin paaaaljon halvemmalla hinnalla ja hymy huulilla. Tällä tavalla varmistun myös siitä, että vaate on oikeasti sellainen, jonka oikeasti haluan!




Olipas nämä aika kivoja vastata, mutta vähän kyllä tylsiä koska ei ne nyt niiiiin paljon meikäläisestä kerro. Esimerkiksi sitä, että oon välillä vähän rasittavuuteenkin asti energinen, tanssin ja laulan joka paikassa, nauran TOSI melko isosti (ja oon muutenkin vähän isoääninen), huristelen Fiiulla, oon koulutukseltani filosofian maisteri (kielet), matkustelen aina kun siihen on mahdollisuus, tykkään siisteydestä mutta oon valitettavasti melkoisen epäjärjestelmällinen (=sotkijainen), en tykkää kamalasti lapsista mutta lapset tykkää jostain syystä hulluna meikäläisestä (no en oo mikään lastenvihaaja!), ja mulla on tosi harvoin tylsää.

No niin, siinäpä muutama tiedonmurunen meikästä. Pistäkäähän kysyen, jos kysyttävää jäi! Tästä voisi jossain vaiheessa kehitellä jonkin näköistä videotakin..


Ensi kertaan!

x Laura


5.5.2015

Vappu vallan vallaton

Vappuhan tuli ja meni jo aikapäiviä sitten, mutta itse palauduin vasta eilen vauhdikkaista vappuhulinoista takaisin kotiin. Vappua vietin tällä kertaa Helsingin päädyssä, kun otin ja lähdin katsomaan pitkästä aikaa ihanaa ystävääni Hannaa, jota en ole nähnyt yli vuoteen. Pitkä viikonloppu oli mahtava, täynnä naurua ja huikeita tarinoita Australiasta, jossa Hanna on asunut yhteensä parin vuoden ajan. Pitihän sitä tietysti Helsingin yöelämääkin vähän käydä katsomassa, mutta valitettavasti viikonlopusta ei paljon julkaisukelpoista kuva-aineistoa jäänyt.. Se ehkä kertoo, että hauskaa siis oli.

Voi että kun meillä olikin lystiä. Yksi parhaista asioista tässä maailmassa on tajuta, kuinka hirvittävän hienoja ihmisiä elämässä onkaan. Hannan kanssa tapasimme kielimatkalla Maltalla vuonna (apua kuinka monta vuotta sitten) 2004, ja ensi hetkestä lähtien tiesimme molemmat, että se on kuules nainen menoa nyt! Ja edelleen mennään ja lujaa. Vaikka välillä menee kauankin aikaa tapaamisten välillä, homma jatkuu aina siitä mihin se viimeksi jäi. Sitähän se ystävyys on, ei se katso aikaa eikä paikkaa kun yhteys löytyy. Onneksi seuraavaa kertaa ei tarvitse kauan odottaa, koska tapaamme muutaman viikon päästä vuorostaan Oulussa!




Vappureissu oli hieman ex tempore-henkinen päätös, kun muutamaa päivää aiemmin keksin matkalle lähteä. Tietysti siinä vaiheessa vapunajan juna- ja lentolippujen hinnat olivat pilvissä, ja kukaan FB-kavereistani ei ainakaan tunnustanut ajavansa Helsingin suuntaan. (En tiedä säikäytinkö potentiaaliset kyyditsijät pois sillä, kun lupasin laulaa matkalauluja ajankuluksi..) Ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jäi siis bussi. Edestakaisista lipuista maksoin loppujen lopuksi vain vajaan kolmasosan kilpakumppaneiden hintoihin verrattuna, mikä kyllä passasi enemmän kuin hyvin meikäläiselle. Matka-aika toki muutamalla tunnilla piteni ja menomatkalla yöbussissa kuorsaava, hieman hiprakassa oleva matkakumppani huvitti, mutta kyllä siinä linja-autossa on sitä tunnelmaa.


Viime vuonna Hanna järjesti meille allasbailut Ausseihin lähtiessään

Vaikka viikonlopusta palautuminen on vielä alkutekijöissään, nyt pitäisi pikkuhiljaa alkaa jo miettiä ensi viikonloppua. Pidän silloin nimittäin tuparit, enkä oikein kyllä enää malttaisi odottaa! Olen melkoisen surkea kokki, joten nyt pitäisi keksiä jotain helppoa ja yksinkertaista tarjottavaa nälkäisille vieraille.. Any ideas? Tiedän, ettei yhdelläkään vieraalla ruoan suhteen mitenkään hurjan korkeita odotuksia ole kun meikän kokkauksista on kyse, joten siinä mielessä ei paineitakaan kamalasti ole.. Mutta olisi kiva kerrankin yllättää positiivisesti. Eli jos tiedät jonkun superhelpon, nopean ja mielellään vielä herkullisenkin reseptin, pliis, vinkkaathan mulle! Olisin hyvin, hyvin helpottunut ja kiitollinen emännöitsijä.

Oikein hauskaa viikon alkua itse kullekin kulkijalle!


Ensi kertaan!

x Laura 


Ps. Ensi postauksessa tarkoituksena olisi muuten esitellä vähän enemmän itseäni. Stay tuned!