29.8.2015

Rakkaussalaatti

Olen vähän autettavaa mallia, kun puhutaan kokkauksesta. Melkein ihan aina ruoasta tulee kyllä syötävää, mutta ei sitä miksikään makujen ilotulitukseksi todellakaan voi sanoa. Joskus sitten tähdet ovat kohdillaan, ja onnistun ihan älyttömän hyvin. Ja rakkaussalaatti oli tällainen herkullinen vahinko! Oli perus hitto ku en oo jaksanut mennä kauppaan, nälkä! Isken vaan kaikkea yhteen, mitä kaapista löytyy -päivä, kun aloin kyhätä jotain syötävää. 

Kaapista löytyi hieman nahistunutta, mutta ihan käypää jäävuorisalaattia, kurkunpätkä ja tomaattia. Eilinen keitetty kananmunakin se siellä odotti jääkaapin ovessa. Hei olikohan mulla cashew-pähkinöitä? Jes! Okei, mulla on eräpäivällä varustettua maustamatonta kanaa, eli se täytyi paistaa heti. Pannulle mukaan suolat, pippurit, soijakastikkeet, valkosipulit, cayannepippurit, sweet & chili -kastike sekä vahingossa kaupasta ostettu ihan järkyttävän tulinen chilikastike (sillä luulin ostavani sweet & chili -kastiketta. Eijei yhtään sama asia, eikä niitä voi yhtä paljon laittaa ruokaan, nimimerkillä kokeiltu on). Ai niin, ja pitäishän mulla olla vielä halloumiakin jossain! Näinkin epävarmoista lähtökohdista syntyi hullua herkkua!


  



Tämä saattaa kyllä olla sellaista pyörän keksimistä uudelleen, mutta meikäläiselle se oli ihan omasta päästä (ja jääkaapin sallimuksesta) keksitty resepti! En tiedä teistä muista, kuinka onnelliseksi onnistunut kokkauskerta teidät tekee, mutta tämä teki minut erittäin onnelliseksi. Ja kylläiseksi! Rakkaussalaatti!

Tänään olisi luvassa vähän lisää rakkautta, kun lähden Aijan ja Kimin kihlajaisiin Etelä-Pohjanmaalle. Juhlakalujen lailla juhlat tulee varmasti olemaan ihan järkyttävän hauskat ja rennot. Ja kauniit! Ihanaa ja ainakin näääääin monta sydäntä!


Ensi kertaan!

x Laura

28.8.2015

Hetken himotut - syksyn vaatehaaveilua

Kamalaa mutta totta, syksy on jo täällä. Oikeastaanhan kyllä koko kesä on ollut melkoisen syksyistä loputtomine sateineen - lukuunottamatta paria ihanaa lämpöistä viikkoa. Vaikka vuodenajan säätiloista ja pimeydestä en niin hirveästi välitä, syksy kuuluu kuitenkin lemppareihini pukeutumisen kannalta. Tummat värit, ihanat tekstiilit, neuleet ja huivit, pitkät hihat ja lämpöiset takit. Yes, please!

Syksyyn kuuluu vahvasti kerrospukeutuminen, sillä aurinko saattaa yllättää vielä lämmöllään, mutta toisaalta kylmä viima voi ja luultavasti hyökkääkin vaikkapa kulman takaa kimppuun. Tuo säätilojen ennalta-arvattomuus on rasittavaa, mutta toisaalta pakottaa miettimään kesää enemmän pukeutumista. Kokosin tähän pari vaatekollaasia syksylle, jotka vetäisin tältä seisomalta päälleni.


Housut Zara 
Hihaton paita H&M 
Neule H&M 
Laukku Väska 
Nilkkurit Zara 
Huivi Lindex 

Oma pukeutumiseni noudattaa melko usein samaa kaavaa: löysä yläosa ja tiukka alaosa. Tykkään yhdistää pehmeitä ja kovia asioita pukeutumisessani, ovat ne sitten tekstiilejä, värejä taikka muotoja. Ekan kollaasin pehmoinen yläosa saa ryhtiä biker-housuista sekä mustista nilkkureista. Tuo Väskan maailman kaunein laukku on kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellinen, ja sopii mielestäni oikein hyväksi aisapariksi kengille. En oo ikinä aiemmin rakastunut laukkuun, mutta nyt oon sen mennyt tekemään. Tuo Tuuli-laukun halkeillut valkoinen pinta on mieletön, ja tykkään kauheasti sen muotokielestä. Valitettavasti se on ilmeisesti ainakin Suomessa loppuunmyyty jo useampaankin otteeseen, mutta aion sen vielä jostakin metsästää!


Mekko Mango
Sadetakki Zara
Kaulakoru H&M
Hanskat Decoy
Laukku Mango
Sukkikset H&M
Kumpparit Havaianas

Tykkään myös helposta pukeutumisesta, ja mikäs sen helpompaa, kuin lähteä yksinkertaiselta mustalta pohjalta rakentamaan asua. Mustalla pitkähihaisella mekolla ja paksuilla sukkiksilla voi lähteä oikeastaan mihin tyylisuuntaan vaan, mutta tähän kollaasiin keräsin melko klassisia asusteita. Tuohon älyttömän hienoon Zaran sadetakkiin (kyllä, se on sadetakki!) yhdistin siistit kumpparit. Kuka sanoi, että syyssateessa täytyy näyttää ihan arseelta? Mokkahanskat vielä lämmittämään ja leopardilaukku kätöseen (jossa mahtuu kulkemaan esimerkiksi toimistolle sopivammat jalkineet), niin johan oot ihan redi to roll.


Mitäs tykkäätte?


Ensi kertaan!

x Laura


Ps. Kuvat napsittu linkkien takaa.

26.8.2015

Hei hei, kesä!

Kesä alkaa olla ihan finaalissa, ja sen kunniaksi päätettiin Riikan kanssa ajella Kalajoen Hiekkasärkille. Kuuden aikaan rannalla ei väkeä paljon ollut, satunnaisia kanssafiilistelijöitä lukuunottamatta, vaikka sää oli älyttömän kaunis - niin lämmin ettei pitkähihaista tarvittu, mutta silti siellä ilmassa leijui selkeä ajatus syksystä. Kuljeskelimme rannan pitkospuita pitkin vain nauttien siitä viimeisestä kesäillasta. Tiedättekö sen tunteen, kun et haluaisi päästää menemään jotain ihanaa, mutta koska on pakko, yrität nauttia siitä mahdollisimman paljon viime hetkeen saakka. Sellainen oli fiilis, ja kauniista maisemista huolimatta tuli hieman haikea mieli, kesä kun on ihan lemppariaikaani.
 
 
 
 


 
 
Pakko kai se on uskoa, että kesä oli siinä. Se oli kyllä aika helekkarin säälittävä yritelmä, mutta ehkäpä ensi vuonna on parempi onni.
 
Joko te olette luovuttaneet kesän suhteen?
 
 
Ensi kertaan!
 
x Laura
 
 
Ps. Riikalle iso kiitos seurasta ja kuvausavusta! <3
 
 

25.8.2015

Vlog - Liebster Awards -haaste!

Sain jo hetken aikaa blogimaailmassa kiertäneen Liebster Awards -haasteen juuri sopivasti, kun pähkäilin seuraavan videoni aihetta. Haasteen tarkoituksena on siis nostaa pieniä ja tuoreita blogeja esille ja näkyviin. Tässäpäs olisi meikäläisen vastaukset söpöliini-Anna Karolinan heittämiin kysymyksiin!



Meikäläinen meinaa haastaa seuraavat blogit: 

Yksitoista kysymystäni bloggaajille kuuluvat:

1. Mikä oli eilisen kohokohta?
2. Kerro kolme asiaa, jotka tekevät sut päivittäin onnelliseksi 
3. Mikä on luottovaatteesi?
4. Kerro yksi asia bucket-listaltasi
5. Mitä kieliä puhut? 
6. Kerro joku pieni kätevä kauneusvinkki
7. Korkkarit vai tennarit?
8. Mikä on viimeisin heräteostoksesi, joka ei mennytkään ihan nappiin?
9. Hiukset auki vai kiinni?
10. Mikä on hurjinta, mitä olet tehnyt?
11. Mistä haaveilet just nyt?



Ensi kertaan!

x Laura


20.8.2015

Roadtrip - Metsäsamoilua ja ralleja

Vuorossa olisi viimeinen matkakertomus kaksi viikkoa kestäneestä roadtripistämme! Porin etapista kirjoittelin aikaisemmin täällä, Turun saariston ja Oulun välistä taasen tällä.


Oulun bileiden jälkeen mieli todellakin teki rauhoittua ja päästä liikkumaan luontoon. Käänsimme auton kohti Pohjois-Karjalassa sijaitsevaa Kolia, joka huhujen mukaan on yksi Suomen kauneimmista kansallispuistoista. Matkan varrella pysähdyimme muutamaksi tunniksi Rokuan kansallispuistossa, jossa sukelsimme suoraan metsään. Rokuan maasto oli erittäin helppokulkuistaja ja reitit hyvin merkitty, joten 15 kilometrin lenkki meni helposti ja nopeasti. Ajan kulkuun saattoi vaikuttaa myös taukoamaton höpötyksemme. On se kumma, ettei se juttu lopu sitten millään, vaikka toisen kanssa puhuu 24/7!



Metsässä samoilun jälkeen päivää oli vielä jäljellä, joten otimme auton jälleen allemme ja lähdimme ajelemaan lähemmäksi Kolia. Jonkin aikaa ajettuamme tiellemme osui vastustamaton tienviitta, jossa luki 'Jättiläisenmaa'. Tottakai sinne oli käännyttävä! Ajoimme tien päähän saakka, jossa meitä odotti hienot maisemat alas järvelle. Väsyneet tytöt saattoivat muutaman vitsin vääntää paikan nimestä, joka oli Kivesvaara. Todellisesta vaarasta huolimatta (esimerkiksi tämä vitsi meitä nauratti..) yövyimme parkkipaikalla, ja jatkoimme seuraavana päivänä kohti Kolia.






Kolia kohtaan oli melko suuret odotukset, jotka paikka kyllä täytti ihan täysin! Ensimmäisenä iltana kapusimme Räsävaaran näköalatornille. Lyhyt nousu ei antanut mitään viitteitä siitä, minkälaiset maisemat meitä siellä odotti - vastassamme oli nimittäin yksi kauneimmista auringonlaskuista ikinä. Se oli niin mykistävän kaunis, että sitä ei auttanut kuin suu auki tuijotella. Onneksi sen verran älysin toimia, että sain ikuistettua kameraan nuo mahtavat minuutit auringon laskiessa.



Vietimme yöt autossamme jonkin järven rannalla reilu viitisen kilometriä Kolin keskustasta. Sieltä löytyi laituri, jolla oli ihana istuskella (itikoista huolimatta), pulahtaa välillä uimaan ja nauttia kesäisen yön hiljaisuudesta. Rannalla oli myös kamalassa epäkunnossa oleva nuotiopaikka, joka ei antanut nuotiomme syttyä! Eräjormailutaidoissammehan ei ollut mitään vikaa...




Tiistaina pääsimme maastoon, ja kiersimme eri reittejä yhdistellen noin 13 kilometrin mittaisen matkan. Lähdimme Kolin luontokeskukselta, josta saimme myös äärimmäisen ystävällistä palvelua. Sieltä meille myös kerrottiin, että kierrettyämme maastossa viereisen hotellin saunaan pääsee kolmella eurolla! Tottakai syöksyimme suoraan kierroksen jälkeen lauteille.

Pielisen kansallismaisemat nähtiin kaikilta kolmelta kolilta, eli Ukko-, Akka- ja Paha-Kolilta. Jean Sibeliuskin on aikoinaan inspiroitunut niistä maisemista, eikä ihme. Joku juttu siinä veden, metsän ja kallion yhdistelmässä on, joka helisee ja soi sisuksissa saakka. Jatkoimme reittiämme eteenpäin, ja poikkesimme mm. Tarhapuron putouksella sekä pysähdyimme Vaaralanahossa syömässä eväitä. Tunteja kestäneen kierroksen ja sen jälkeisten löylyjen jälkeen oli ihan mielettömän hyvä fiilis, ja nukahdimme molemmat tyytyväisenä onnellisesti hymyillen.





Keskiviikkona jätimme Kolin maisemat ja suunnistimme sukulaisten luo Kuopioon. Siellä viivyimme yhden yön, jonka jälkeen matkasimme kohti roadtrippimme päätöstapahtumaa eli Neste oil ralleja Jyväskylässä. Porin tyypit odottivat meitä siellä, ja Riinakin ajeli perjantaina paikan päälle Oulusta. Viikonloppu kului siis hyvin railakkaissa merkeissä! Täytyy sanoa, että rallikansa osaa kyllä juhlia (tai ainakin juoda)! Kävimme parilla erikoiskokeellakin, mutta täytyy sanoa, etten ihan täysin sisäistänyt tuota rallihuumaa. Minusta sateessa seisoskelu siitä ilosta, että ralliauto ajaa tuhatta ja sataa parissa sekunnissa ohi, ei ollut ihan sen arvoista. Mutta tulipahan sekin nähtyä! Lauantaina oli roadtripin viimeinen päivä, jolloin väsyneet tytöt pakkasivat auton viimeistä kertaa ja ajelivat haikeina lähtöpisteeseen eli Klaukkalaan.

Se oli mielettömän huippu ja ikimuistoinen reissu se. On mahdotonta muutamaan lauseeseen yrittää pakata niitä tunteita, tapahtumia ja asioita, mitä matkan varrella tuli vastaan. Maailman suurin kiitos sielunsisko/rikostoveri/terapeutti/navigaattori/viihdyttäjä-Hannalleni, oot parhautta! 


Ensi kertaan!

x Laura


17.8.2015

Carry on, Elli vlog - ensimmäinen video ulkona!

Saatte nyt nähdä meikäläistä liikkuvassa kuvassa, sillä viime perjantaina tein vihdoinkin ensimmäisen videon vlogiin. Aika hurjaa! 



Seuraavaksi voisin tehdä jonkinnäköisen Kerronpas itsestäni vähän lisää -videon, eli jos tulee mieleen jotain, mitä meikästä haluatte tietää, niin ei muuta kuin kysymystä kehiin! 

Kommentoikaa, tykkäilkää, tilatkaa!


Ensi kertaan!

x Laura

14.8.2015

Roadtrip - Turun saaristosta Pohjolan Parriisiin

Edellisessä postauksessani kerroin muutaman viikon takaisesta roadtrippimme alusta Porissa, ja nyt jatketaan matkaamme eteenpäin! Jazzeista toivuttuamme huristelimme Hannan kanssa siis alaspäin Kustaviin. Kustavi on pikkuruinen kesälomalaisten suosima paikkakunta Turun saaristossa ja Rengastien varrella, jonka väkiluku moninkertaistuu kesäisin, kun porukka saapuu nauttimaan kauniista luonnosta ja saaristolaishengestä.




Saavuttuamme iltasella perille, pistimme P-paikalle parkkiin uljaan reissuautomme, jossa pääsimme myös yöpymään ensimmäistä kertaa reissun aikana. Parkkipaikalta oli lyhyt kävelymatka Jeremian luolille, joksi kutsutaan upeita tutkimusmatkalle kutsuvia kivimuodostelmia ja kallioita. Sieltä oli myös hienot näköalat alas merelle.






Yöpyminen pakettiauton perällä on melkoisen kylmää hommaa, joten pukea piti melkoisesti päälle. Pitkät kalsarit, hupullinen paita ja villasukat tarvittiin peiton lisäksi lämmittämään, mutta viileässä ja pimeässä autossa on ihana nukkua (jätesäkit toimivat pimennysverhoina)! Aamulla olikin sitten vähän eri tarina, sillä heräsimme tukahduttavan kuumassa autossa, kun aamuaurinko helotti täydeltä taivaalta. Jatkoimme kamat pakattuamme matkaa läheiseltä lossirannalta Iniön saarelle.





Ilmainen lossikyyti Iniöön kesti parisenkymmentä minuuttia, ja matkan aikana ohitimme söpöjä pikkuisia saaria sekä kaikennäköisiä ja -kokoisia veneitä. Paikka sai kyllä tosissaan haaveilemaan omasta mökistä (ja veneestä) niissä maisemissa! Minipieni Iniö oli päällisin puolin äkkiä katsastettu. Jos pyöritte saarella, kannattaa pysähtyä Café Leonellassa ja tilata yksinkertaisen täydellinen halloumi-avokado-salaatti. Uneksin tuosta ruokarakkaudesta vielä tänäkin päivänä.

Aluksi suunnitellun saarihyppelyn sijasta päätimme sittenkin palata vähän takaisinpäin ja ottaa suunnaksi Hangon, jossa loppujen lopuksi viivyimme vain parisen tuntia - sen verran että ehdimme käydä kastamassa varpaat meressä (ja tietysti syömässä). Kuvia en harmi vain tuosta mielettömän kauniista kaupungista muistanut pikapikaviisiitillämme ottaa!



Long story short, eli seuraavat päivät vietimme Klaukkalassa rentoutuen saunassa, Hannan tangolla tanssimassa sekä sateelta piilossa sohvalla elokuvia katsomassa. Kävimme myös Helsingin yössä pyörähtämässä sekä elokuvissa (Magic Mike XXL ja monta sydänemojia tähän, koska Joe Magnaniello). Pari päivää huilattuamme hyppäsimme autoon ja vietimme hyvästi aikaa nelostiellä, jonka varrelta nappasimme myös liftari-Ismon kyytiin. Paljastui muuten erittäin hyväksi ideaksi, Ismo nimittäin hauskuutti meitä koko piiiitkän loppumatkan päämääräämme Ouluun saakka (terkkuja!). Tuolta osuudelta postiin kolahti myös poliisin terveiset, Lauralla nimittäin välähti.

Oulussa, tuolla Pohjolan Parriisissa asuu ihana Riina, joka kutsui meidät luokseen viettämään Qstock-viikonloppua. Festareille tosin emme eksyneet, mutta jälkimeininkeihin osallistuimme kyllä sitäkin suuremmalla energialla. Tuon hurjan hauskan mutta ei-niin-hirvittävän rentouttavan viikonlopun jälkeen teki mieli päästä luonnon rauhaan. Oulusta lähdettyämme suunnistimmekin kohti Pohjois-Karjalaa ja Kolia, mutta tuosta osuudesta taas lisää myöhemmin.


Ensi kertaan!

x Laura


11.8.2015

Roadtrip - Jazzien aikainen Pori

Huhhuh mikä kesäloma! Roadtrip on nyt tehty, lomat pidetty ja arkeen palattu. Alunperin ajatuksenani oli kirjoitella matkastamme reissun päältä, mutta hyvin pian huomasin, että aikaa ei yksinkertaisesti kirjoitteluun jäänyt, sen takia siis hiljaisuus täällä blogin puolella. Saatte siis kuulla näin jälkikäteen muutamassa osassa tuosta ihanasta roadtripistämme, jonka aikana kiersimme Hannani kanssa Suomea lähes 2400 kilometrin verran.



Ensimmäisenä etappinamme toimi Pori ja sen lähiympäristö. Siellä Hannan kaveri lupasi ystävällisesti majoittaa meidät kaksi reissussa rähjääntynyttä matkalaista luoksensa. Koska rähjääntymäänhän siinä parin-kolmen tunnin ajon aikana Klaukkalasta Poriin ehti... Kaupungissa oli tuohon aikaan sopivasti Jazzit meneillään, joten pääsimme tunnistelemaan kaupungin ilmapiiriä musiikkitapahtuman aikaan. Olen ollut useampana vuonna Kirjurinluodossa festariviltin päällä maistelemassa piknikeväitä ja kuuntelemassa huikaisevia esiintyjiä, mutta tänä vuonna tyydyimme makustelemaan jazzkadun meininkiä. Ei lainkaan huono vaihtoehto sekään! 




Porin kaiffarimme ovat melkoisen kovia autoharrastajia, ja heiltä löytyikin jos minkänäköistä autoa, joilla huristelimme ympäri Poria. Jazzeja fiilistelimme lauantaipäivän mittaan ehkä maailman siisteimmän auton, Murskaajan kyydissä (autoilla täytyy aina olla nimet). Porin etapin aikana pääsimme myös avoautoilemaan (minkä jälkeen tukkatyylin nimi oli Takku) sekä diskoautoksi muunnetun jäätelöauton kyytiin!





Sunnuntai-iltana kävimme vielä ihastelemassa auringolaskua veneellä pitkin Kokemäenjokea, ja livuimme myös jazzkadun ohitse. Oli hassua ajatella, kuinka vielä edellisenä päivänä kaupunki ja varsinkin festarikatu oli tulvillaan juhlivia ihmisiä, naurua, musiikkia ja kuplivaa juomaa. Nyt Jazzien loppu näkyi ihmisvilinän tyrehtymisenä ja kaupungin hiljentymisenä.







Kävimme myös nykyään Poriin kuuluvassa Noormarkussa, joka on älyttömän suloinen pikkuruinen paikka. Varsinkin Noormarkun ruukilla kannattaa vierailla, sillä siellä on aivan huikaisevan kaunista! On siltoja, puistoja, kauniita rakennuksia ja historian tuntua vaikka ja kuinka paljon, katsokaa nyt!

Porista lähdimme jatkamaan Suomi-kierrostamme kohti Turun saaristoa, mutta siitä kirjoittelen lisää myöhemmin.

Miten tyypit siellä ruudun takana ovat viettäneet kesälomansa?


Ensi kertaan!

x Laura